Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Äitiyspakkaus sai uuden ilmeen
Äitiyspakkaus sai uuden ilmeen

Kela halusi uudistaa äitiyspakkauslaatikon ilmeen suunnittelukilpailulla, jotta ilmeeseen saataisiin innovatiivisia ja persoonallisia ideoita.

Yhteistyökumppaniksi valittiin Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu.
 

Suunnittelukilpailuun osallistui 30 työtä, joista 6-henkinen tuomaristo palkitsi voittajaksi Johanna Öst Häggblomin suunnitelman nimeltä Sukupuu. Öst Häggblom opiskelee taideteollisen muotoilun maisteriohjelmassa. Kuvitus otetaan tuotantoon, kun äitiyspakkaus seuraavan kerran vaihtuu eli arviolta elokuussa 2012.

Perheet voivat personoida laatikon

Tuomaristoon teki voittaneessa työssä vaikutuksen korkeatasoinen ja toiminnallinen konsepti. Laatikon kuvituksessa on nimensä mukaisesti sukupuu, johon perhe voi kirjoittaa vauvan ja hänen läheisteisensä nimet. Suunnitelma antaa mahdollisuuden personoida laatikko syntyvälle vauvalle. Tuomariston mielestä ideassa tulee hienosti esille ajatus, että vauva syntyy osaksi sukuaan. Voittanut työ sai kiitosta myös vahvasta ja rohkeasta värimaailmasta sekä monipuolisesta pinnastaan. Tuomaristo näki, että työ on hyvin monipuolinen. Siihen voi nimien sijasta kiinnittää myös valokuvia, ja laatikon kannesta voi tehdä vaikka taulun.

Uudet laatikot jakoon syksyllä 2012

Ensimmäiset uuden designin mukaiset pakkaukset jaetaan arviolta elokuussa 2012, jolloin äitiyspakkaus seuraavan kerran vaihtuu. Pakkauksen ottaa yli 90 % ensisynnyttäjistä. Se jaetaan vuosittain noin 50 000 perheelle.

Lähde: Kela

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy