Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Työpaikan tupakansavulle altistuu edelleen 160 000 työntekijää
Työpaikan tupakansavulle altistuu edelleen 160 000 työntekijää

Vaikka tupakointi on työpaikoilla vähentynyt huomattavasti, tupakoimattomista työntekijöistä altistuu työpaikan tupakansavulle edelleen 6 prosenttia eli noin 160 000 ihmistä.

Kyseessä on keskeinen työsuojeluun liittyvä ongelma. Asiasta kertoo tupakkapoliittinen tutkimusartikkeli pohjoismaisessa tieteellisessä lehdessä.
 

Tutkimuksen mukaan niiden työpaikkojen osuus, joissa kukaan ei tupakoi, on 2000-luvulla kasvanut. Nyt noin puolet työntekijöistä ilmoittaa työpaikkansa olevan savuton. Muilla työpaikoilla tupakointi on sallittu erillisessä tupakointitilassa. Kuitenkin vajaa 10 prosenttia työntekijöistä ilmoittaa tupakoinnin olevan sallittu myös muissa sisätiloissa, mikä on vastoin tupakkalakia.

Kuitenkin ympäristön tupakansavu luokiteltiin syöpävaaralliseksi aineeksi vuonna 2001. Tutkimusten mukaan lyhytaikainenkin altistuminen tupakansavulle on terveyshaitta. Tässä suhteessa tupakansavu voidaan rinnastaa esimerkiksi asbestiin.

Jos työpaikan sisätiloissa on tupakointitila, altistuneiden määrä on kaksinkertainen savuttomiin työpaikkoihin verrattuna. Tutkijoiden mukaan altistumista voitaisiin huomattavasti vähentää, jos tupakointia ei sallittaisi työpaikan sisätiloissa. Myös lain valvonta helpottuisi, jos työpaikat olisivat yksiselitteisesti savuttomia.

Pienten työpaikkojen työntekijät kärsivät eniten tupakansavusta. Altistuminen ei ole vähentynyt 2000-luvulla alle 20 hengen työpaikoilla, joissa altistuneita on kaikkein eniten eli yli 10 prosenttia.

Lähde: THL
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy