Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Jatkuva alkoholimainonta tavoittaa nuoret - rajoitukset tehottomia
Jatkuva alkoholimainonta tavoittaa nuoret - rajoitukset tehottomia

Suomalaisnuorista suurin osa altistuu jatkuvalle alkoholimainonnalle elinympäristössään. Noin yhdeksän kymmenestä 13-17-vuotiaasta suomalaisnuoresta on havainnut alkoholimainontaa ja heistä yli 80 % parin viikon sisällä tai lähipäivinä vuonna 2011.

Tulokset ovat lähes identtisiä kaksi vuotta aikaisemmin toteutetun vastaavan tutkimuksen kanssa.
 

Nuorten kaveripiirissä yleisimmin käytettävät alkoholituotteet (olut, siideri ja lonkero) ovat samoja, joiden mainontaa nuoret havaitsevat parhaiten. Alkoholimainontaa havaitaan useimmiten televisiossa, kaupoissa ja lehdissä. Noin puolet nuorista oli lisäksi havainnut alkoholia käsittelevää ulkomainontaa.

Tiedot ilmenevät TNS Gallupin Suomen ASH ry:n toimeksiantona maalis - huhtikuussa 2011 tekemästä tutkimuksesta*, jossa kysyttiin 13 - 17-vuotiaiden nuorten ajatuksia alkoholista.

Alkoholimainontaa oli havainnut 88 % vastaajista ja tytöistä jopa 92 %. Vähiten (78 %) alkoholimainontaa olivat havainneet 13-vuotiaat ja eniten 15-vuotiaat (95 %). Nuoret, joiden kaveripiirissä käytetään alkoholia, olivat havainneet alkoholimainontaa hieman enemmän kuin ne nuoret, joiden kaveripiirissä ei sitä käytetä.

Sosiaali- ja terveysministeriön alkoholimainonnan rajoituksia pohtineen työryhmän noin vuosi sitten jättämässä muistiossa todettiin, että rajoitukset ovat jossain määrin vähentäneet lasten ja nuorten altistumista alkoholimainonnalle. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa. Lasten ja nuorten altistuminen alkoholimainonnalle on mitä todennäköisimmin jatkuvaa. On turha kauhistella nuorten juomista, jos alkoholimainonta sallitaan.

Televisio, kuten media yleensä, on tehokas väline mielikuvien muodostamisessa ja kiinnostuksen luomisessa alkoholituotteita kohtaan. Yhteiskunnan salliva suhtautuminen alkoholimainontaan ei aja lapsen etua.

Tytöistä suurempi osa kuin pojista kertoi havainneensa siideri- ja viinimainontaa, kun taas pojat kertoivat nähneensä eniten lonkero- ja olutmainoksia. Lonkeromainonnan havaitseminen olikin pantu nyt enemmän merkille kuin kaksi vuotta sitten. Siiderimainonnan havaitseminen oli puolestaan vähentynyt.

Nuorimmatkin kiinnittävät huomiota alkoholimainontaan

Nuorimmat ikäryhmät havaitsivat alkoholimainontaa lähes yhtä paljon kuin vanhemmat nuoret. Jo 13-vuotiaat havaitsivat erittäin hyvin siideri- ja olutmainontaa, mutta kuusitoistavuotiaat panivat tarkimmin merkille kaikki muut tuoteryhmät paitsi viinin. Viinimainoksia 13-vuotiaat olivat havainneet useammin kuin muut.

Myös muut tutkimustulokset vahvistavat tutkimustemme olettamusta, että alkoholimainonta itsessään lisää nuorten kiinnostusta kaikkiin alkoholituotteisiin ja niiden käyttöön. Nuoret ovat tietoisia mainonnasta ja sitä seuraamalla nuori voi vahvistaa omaa käyttäytymistään. Markkinaosuuksista puhuminen tässä yhteydessä on vain tosiasioiden hämärryttämistä. On piittamattomuutta perustella vähäistä säätelyä kansainvälisen viestinnän välittymisellä Suomeen, koska kyse on viime kädessä siitä, haluammeko suojella lapsia ja nuoria terveydelle vahingolliselta markkinoinnilta.

Aikuisten humalajuominen ahdistaa

Nuorten myönteisyys ja kielteisyys aikuisten humalajuomiseen on lisääntynyt vuodesta 2009. Välinpitämätön suhtautuminen oman ikäisten humalajuomiseen on sen sijaan lisääntynyt. Aikuisten humalajuomista kolmasosa nuorista piti ahdistavana; tytöt poikia enemmän. Vähiten ahdistavana sen kokivat 14-vuotiaat.

Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä varmemmin hän suhtautuu kielteisesti oman ikäistensä ja aikuisten humalajuomiseen. Iän karttumisen myötä alkoholin käyttöä kohtaan tunnettu kielteisyys muuttuu välinpitämättömyydeksi tai jopa myönteiseksi suhtautumiseksi hyvinkin nopeasti. 16- ja 17-vuotiaista enää runsas neljännes ajattelee humalajuomisesta kielteisesti.

Kuka kantaa vastuun siitä, että alkoholinkäyttö nuorten kaveripiirissä on lisääntynyt tänä vuonna parin vuoden takaisista lukemista? Lasten vanhemmat ja huoltajat eivät yksin pysty suojelemaan lapsia alkoholin vaaroilta, jos alkoholin markkinointiviestintä on lapsen arkipäivää. Lapset ja nuoret eivät elä tyhjiössä. Alkoholimainonta tulisi kokonaan kieltää, mutta edes alkoholin mielikuvamainonnan kielto olisi askel oikeaan suuntaan.


Lähde: Suomen ASH ry

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy