Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Astma ja diabetes yhä harvemmin syynä Kelan kuntoutukseen
Astma ja diabetes yhä harvemmin syynä Kelan kuntoutukseen

Kelan astma- ja diabeteskuntoutus on pienentynyt merkittävästi parissa vuosikymmenessä.

Vuonna 1990 Kelan astmakuntoutujia oli 3 500. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin heitä oli enää 700 eli viidennes parin vuosikymmenen takaisesta. Samana aikana diabeteskuntoutujien määrä puolittui 2 400:sta 1 000 henkeen.

Viime vuosikymmeninä on kehitetty parempia lääkkeitä ja ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, mikä selittää kansantautien kuntoutusmäärien vähenemistä.

Astman ja diabeteksen kuntoutuskustannukset ovat samalla pienentyneet. Vuonna 1990 Kelassa käytettiin kyseisten sairauksien kuntoutukseen nykyrahassa 14 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 summa oli 4,6 miljoonaa euroa.

Kelan kuntoutusetuuksia sai 100 000 henkeä

Vuonna 2010 Kelan kuntoutusetuuksia sai 98 800 henkeä. Kuntoutusta järjestettiin 83 700:lle. Luku oli lähes sama vuotta aiemmin. Kuntoutusajan toimeentuloturvana maksettavaa kuntoutusrahaa sai 52 400 henkilöä. Määrä pieneni edellisvuodesta 3,6 %.

Kuntoutujista noin 60 % saa harkinnanvaraista kuntoutusta, jota 2010 järjestettiin 51 800 hengelle. Vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta sai 13 000 ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta 20 800 henkeä.

Kuntoutujia oli suhteellisesti eniten Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Vähiten kuntoutujia oli Ahvenanmaalla sekä Itä-Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä.

Kuntoutujat olivat keskimäärin 45-vuotiaita. Selvästi muita nuorempia olivat vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta saavat, jotka olivat keskimäärin 23-vuotiaita. Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus ja harkinnanvarainen kuntoutus kohdentuivat työikäisiin.

Kuntoutukseen käytettiin 310 miljoonaa euroa
 
Vuonna 2010 Kelan kuntoutusmenot olivat yhteensä 310 miljoonaa euroa, mikä on 1,7 % enemmän kuin edellisvuonna. Yksilökuntoutukseen käytettiin 305 miljoonaa euroa, joista kuntoutukseen meni 237 miljoonaa euroa. Kuntoutusrahoja maksettiin 68 miljoonaa euroa.

Yhden kuntoutujan keskimääräinen kuntoutuskustannus oli 3 200 euroa vuodessa. Kalleinta kuntoutusta olivat yksilölliset kuntoutusjaksot, joiden kustannukset olivat keskimäärin 7 400 euroa vuodessa.

Lähde: Kela

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy