Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Synnytykset ja vastasyntyneet 2009
Synnytykset ja vastasyntyneet 2009

Vuonna 2009 Suomessa syntyi 60 794 lasta, mikä oli eniten sitten vuoden 1996 ja vajaa kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Lapsia syntyi hedelmällisessä iässä olevia naisia kohti eniten Pohjois-Pohjanmaalla ja vähiten Itä-Savossa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvua on ollut viisi prosenttia. Kokonaishedelmällisyysluku on pysynyt jo pitkään eurooppalaiseen tasoon nähden varsin korkeana (1,86 vuonna 2009).
 

Synnyttäjien keski-ikä on pitkään ollut noin 30 vuotta (30,1 vuotta vuonna 2009). Yli 35- vuotiaiden synnyttäjien osuus oli 18,7 prosenttia. Tämä oli enemmän kuin edellisvuonna, mutta kuitenkin alhaisempi kuin 2003-2004 (19,4%).

Synnyttäjien painoindeksin (BMI ennen raskautta) keskiarvo oli 24,3. Joka kolmas (33 %) synnyttäjä oli ylipainoinen eli heidän painoindeksinsä oli 25 tai enemmän. Lihavia (BMI ≥ 30) oli 12 prosenttia kaikista synnyttäjistä.

Raskauden aikana tupakoivien osuus (15 %) on edelleen yhtä korkea kuin 1980-luvun lopussa. Alle 19-vuotiaista joka toinen tupakoi raskauden alussa ja heistä joka neljäs lopetti tupakoinnin raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Epiduraalipuudutusta kivunlievityksenä saaneiden osuus on kasvanut kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 1999. Keisarileikkausten osuus on pysynyt pitkään samalla tasolla ja oli 15,9 prosenttia kaikista synnytyksistä vuonna 2009. Imukuppisynnytykset ovat yleistyneet kymmenessä vuodessa vajaat kolme prosenttiyksikköä (8,4 % vuonna 2009). Välilihan leikkaukset ovat sen sijaan vähentyneet vuodesta 1999 vajaat 16 prosenttiyksikköä (25 % vuonna 2009).

Synnyttäjien hoitoaika sairaaloissa synnytysten jälkeen on lyhentynyt vähitellen. Hoitoaika on lyhentynyt kymmenessä vuodessa vajaalla vuorokaudella ja oli kolme päivää vuonna 2009.

Lähde: THL

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy