Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Alkoholin mielikuvamainonnasta on jo aika luopua
Alkoholin mielikuvamainonnasta on jo aika luopua

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä selvitti keväällä mahdollisuutta rajoittaa alkoholimainontaa niin, että tuotteista voisi antaa pelkkiä tuotetietoja.

Mainoksissa ei silloin enää voisi välittää mielikuvia esimerkiksi siitä, että alkoholi tekee elämästä hauskempaa.

Työryhmän enemmistön mukaan mielikuvamainonnan rajoitukset eivät ole tarpeen, koska ne eivät välttämättä vähentäisi lasten ja nuorten altistumista alkoholin mainonnalle. Sen sijaan nuorten alkoholinkäyttöä voitaisiin ehkäistä muun muassa tehostamalla elinkeinoelämän itsesääntelyä, vahvistamalla nuorten medialukutaitoja ja korostamalla vanhempien kasvatusvastuuta.

Kuluttajavirasto on sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa todennut, että työryhmän ehdotukset ovat ristiriidassa aiheeseen liittyvien tutkimustulosten kanssa. Työryhmän käytössä olleen tutkimuksen mukaan alkoholimainonta vaikuttaa alaikäisten haitallisesti: aikaistaa käytön aloittamista, lisää nuoruudenaikaista käyttöä ja humalajuomista, häiritsee heidän fyysistä, psykologista ja sosiaalista kehitystään sekä altistaa päihteiden suurkulutukselle ja riippuvuusongelmille aikuisiässä.

Näistä tuloksista huolimatta työryhmä ei halua rajoittaa markkinointia, vaan hakee ratkaisua muun muassa itsesääntelystä ja valistuksesta. Vaikka nämäkin keinot ovat tarpeellisia, niiden vaikutuksista alkoholinkäyttöön ei ole samanlaista vahvaa näyttöä kuin mainonnasta.

Kuluttajavirasto pitääkin välttämättömänä, että alkoholin mielikuvamainonnasta luovutaan. Vastuuta alaikäisten alkoholinkäytöstä ei voi sysätä vanhemmille, ellei yhteiskunnan ilmapiiri tue tätä tehtävää. Vanhempien on vaikea vaikuttaa lastensa asenteisiin, jos valtamedia välittää kokoajan viestiä siitä, että alkoholi nostaa juhlatunnelmaa ja poistaa tylsyyden.

Lähde: Kuluttajavirasto
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy